29. 2. 2008

 

Hokki -95 selvään voittoon Laserista

 

Sunnuntain otteluun Hokin D-95 lähti selkein tavoittein. Ottelusta tuli saada vähintään viiden maalin erolla voitto, että mahdollisuus lopputurnaukseen pääsystä säilyisi.
Tällä kertaa Hokin pojat olivat onnekkaita, sillä kovan vääntämisen jälkeen vierailijat ottivat voiton lukemin 2 – 8 (1 – 2), (1 – 3), ( 0 – 3).

Eka erä Hokin
Ensimmäisen erän hallinta oli selkeästi Hokilla. Laser HT oli selkeästi luistimilla jäljessä, ja tilanteita Laserin maalilla nähtiin ”liukuhihnalta”.
Maalien tekemisen aloitti Hokin neloskenttä Henri Karjalainen – Juho Leinonen – Miika Saajanne. Ajassa 2.33 Henri Karjalaisen ”vanhanaikainen” vei vieraat 0 – 1 johtoon.
Minuuttia myöhemmin Joona Juntunen veti sellaisen ”pommin” Matti Kaarlelan aloitusvoiton jälkeen, että verkot meinasi revetä maalista. Tilanne Hokille 0 – 2.
Ajassa 12.32 Laser HT kavensi tilanteeksi 1 – 2 ylivoimalla.

Toinen erä edelleen vieraiden
Toisessa erässä jatkettiin siitä mihin ensimmäisessä jäätiin. Taistelutahtoa riitti ja heti erän alkuun jo maalin tehneet Joona Juntunen ja Henri Karjalainen ”maalasivat” uudelleen. Tilanne Hokille 1 – 4.
Ajassa 17.53 Laser kavensi jälleen, mutta reilua minuuttia myöhemmin Hokki siirtyi 2 – 5 johtoon loistavan pelin pakin tontilla pelanneen Janne Väisäsen täysosumalla.
Toisessa erässä Laser tosin olisi voinut tehdä pai maalia lisääkin, ellei Samuli Väyrysen patjat olisi ennättäneet parin alakulmaan suuntautuneen vedon tielle.

Kolmannen erän huipennus lopussa
Erätauolla tunnelma kopissa oli voitontahtoa täynnä. Tämä näkyi myös kentällä. Hokin liike oli ylivetoa, mutta nyt maalipaikat antoivat odottaa itseään.
Ajassa 40.00 kuitenkin Henri Karjalainen kuittasi hattutempun vieden samalla vieraat 2 – 6 johtoon takakulmaan menneellä rannelaukauksella B-pisteen kaaren ulkoreunalta.
Heti seuraavan keskipiste aloituksen jälkeen ”Henkka” karvasi kiekon uudelleen Laser pakilta ja vei väkisin kiekon maalinkulmalle. Maalivahdin aikainen jäihin meno antoi tilaa ylhäällä, ja rystynosto lavan kärjellä kattoon muutti numerot taululla 2 – 7:ään.
Samassa ajassa Hokki otti aikalisän ja päätti pelata varman päälle lopun kovan liikkeen kuitenkin muistaen. Tunnari oli ”nöyrää, nöyrää”.
Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä varmasti pakin tonttia hoitanut Tomi Myllynen riisti kiekon kaverilta ja pienen Laserin vaihtovirheen seurauksena pääsi läpiajoon. Tomi kiitti ja pisti oman ”riparin” sisään vapauttaen samalla tunnelman hokki leirissä äärimmilleen.
Viimeiset kolme minuuttia koko Hokin joukkue pelasi vaihto kerrallaan joka pojan toimesta joukkueelle, ja karsintapaikka oli tosi asia.

Pisteet: Henri Karjalainen 4 + 0, Joona Juntunen 2 + 0, Janne Väisänen 1 + 0, Tomi Myllynen 1 + 0, Matti Kaarlela 0 + 2, Tapio Vatanen 0 + 1, Saku Haataja 0 + 1

Maalivahdit:
Hokki Samuli Väyrynen 13 torjuntaa
Laser HT Kristian Härkönen 24 torjuntaa

Palkitut Janne Väisänen ja Joona Juntunen

 

 
© Copyright Kajaanin Junnuhokki. Kaikki oikeudet pidätetään. Webmaster