|
|
1. 4. 2008
Viikonloppuna Haapavedellä taisteltiin viiden joukkueen voimin Pohjoisen alueen jääkiekkomestaruudesta 1995 syntyneiden poikien ikäluokassa. Turnaukseen oli karsintojen kautta päässyt viisi parasta joukkuetta. Mukana mestaruustaistossa oli Kalajoelta JHT, PaKa Kuusamosta, Haapaveden Huskit, Sotkamon Kiekko ja Kajaanin Hokki. Tällä kertaa Kajaanin Hokki otti äärimmäisen tasaisten tasaisten otteluiden jälkeen mestaruuden uusintaottelun rangaistuslaukauskilpailussa. Uusintaotteluun päädyttiin koska neljän ottelun jälkeen Hokki ja PaKa olivat tasapisteissä sarjamuotoisen systeemin jälkeen. Uusintaottelussa tiukkaa Uusintaottelu päättyi normaalin peliajan jälkeen 2 – 2. Samat lukemat taululla olivat viiden minuutin jatkoajan jälkeenkin. Normaalipeliajalla Paka siirtyi johtoon 1 – 0 reilun neljän minuutin jälkeen. Hokin Miika Saajanne tasoitti ottelun ensimmäisessä erässä 1 – 1:een Atte Wacklinin esityön jälkeen. Toisessa erässä PaKa siirtyi uudelleen johtoon 2 – 1. Kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua otettu aikalisä ja ketjukoostumusten muutos antoi sykkeen Hokin nousulle. Ajassa 36.58 Hokin Henri Karjalainen tasoitti alivoimalla pelin 2 – 2:een Janne Väisäsen syötöstä. Maalittoman jatkoajan jälkeen jatkettiin rankkareilla. Siinä Hokin rankkarit aloitti Juho Leinonen ja siirsi Hokin johtoon. Tasoittavalla PaKa ei saanut maalia. PaKan yrityksen nollasi loistavasti patjatorjunnalla alanurkasta ottanut Tuukka Smura. Seuraavista laukojista molemmat joukkueet epäonnistuivat. Näin kolmantena vuoroon tullut Joona Juntunen pystyi siirtämään tavoittamattomaan johtoon laukomalla tulisen ranteen oikeaan ylänurkkaan. Tämä käynnisti lopullisesti Hokin D-95 joukkueen mestaruusjuhlat. Hokin D-95 mestaruusjoukkueen pelaajat: Maalivahdit: Tuukka Smura,Samuli Väyrynen, Verneri Rönty Kenttäpelaajat: Jere Saastamoinen, Saku Haataja, Jami Ivanoff, Atte Wacklin, Matti Parviainen,Olli-Pekka Tuikka, Paavo Löhönen, Henri Karjalainen, Janne Väisänen, Tapio Vatanen, Samuli Ruotsalainen, Antti Kämäräinen, Matti Kaarlela, Ville Parkkila, Juho Leinonen, Eetu Piipponen, Joona Juntunen, Tomi Myllynen, Jaakko Knuutinen, Miika Saajanne, Jussi Pikkarainen, Tuomas Leinonen, Aku Korhonen Hokin pelit turnauksessa: Hokki – SoKi 1 – 1, Hokki – Hau 5 – 3, Hokki – PaKa 2 – 2, Hokki – JHT 7 – 4, Hokki – PaKa 3 – 2 (RL) Lopputaulukko: 1) 1) Kajaanin Hokki 2) Kuusamon Pallokarhut 3) 3) Sotkamon Kiekko 4) 4) Haapaveden Huskit 5) 5) Kalajoen Junkkarit
ONNEA MESTARIT !
J.L |
|
| © Copyright Kajaanin Junnuhokki. Kaikki oikeudet pidätetään. Webmaster |