23. 3. 2008

 

Hokin D 2 voitolla lopputurnaukseen

 

Sunnuntainen kiekkopäivä oli voitokas Kajaanin Hokin D 95 junioreille. Voitto YJK:sta toi paikan pohjoisen alueen lopputurnaukseen. Peli päättyi Hokin poikien voittoon lukemin 5 – 2 (1- 1), (3 – 0), (1 – 1).

Ensimmäinen erä tarkkaa peliä
Ottelun ensimmäinen erä oli tasainen ja molemmilta tarkkaa peliä. Ottelun avausmaali tehtiin YJK:n Jonne Tammisen toimesta ajassa 1.31. Kylmä suihku hieman lamaannutti kotijoukkueen peliä, mutta reilun viiden minuutin kuluttua Hokki alkoi hallita ottelua. Tasoitus näki päivänvalon Olli- Pekka Tuikan toimesta ajassa 14.12.

Ratkaisu toisessa erässä
Toiseen erään kotijoukkue lähti vierasjoukkuetta huomattavasti paremmalla liikkeellä. Ajassa 16.25 alivoimalla karkuun päässyt Matti Kaarlela pisti längistä kiekon verkkoon siirtäen isännät 2 – 1 johtoon.
Edellisestä reilut kolme minuuttia ja Henri Karjalainen rankaisi YJK:ta tehden numeroiksi 3 – 1.
Toisen erän lopussa vierailijoiden tahkotessa ylivoimaa, osoitti Hokki jälleen vaarallisuutensa pelatessaan alivoimaa. Hokin 2 – 1 hyökkäyksen päätteeksi Matti Parviainen pisti maalivahdin riparista kiekon sisään ja isännät 4 – 1 johtoon.

Kolmas erä vieraiden
Kolmanteen erään YJK tuli kovalla yrityksellä ja Hokin maalissa Tuukka Smura sai torjua erän aikana 13 kertaa. Kavennuksen vieraat saivat ylivoimalla ajassa 32.27 Antti Kalapudaksen toimesta.
Hokki ei tästä kuitenkaan lamaantunut , vaan matti Parviaisen nollakulma laukaisu meni reppuun.YJK:n vimmattu takaa-ajo ei tällä kertaa riittänyt, vaikka kaikki jääkiekkopelin konstit käytettiin vieraiden toimesta. Lopussa maalivahdin pois ottaminenkaan ylivoiman aikana ei saanut punalamppua syttymään Hokin maalin takana.
Summerin soitua varmistui Hokin joukkueelle lopputurnauspaikka Haapavedelle, ja kotijoukkueen pelaajien riemu oli tästä johtuen rajaton.

Pisteet: Matti Parviainen 2 + 0,Matti Kaarlela 1 + 2,Olli - Pekka Tuikka 1 + 0, Henri Karjalainen 1 + 0, Jussi Pikkarainen 0 + 1, Jere Saastamoinen 0 + 1, Janne Väisänen 0 + 1, Miika Saajanne 0 + 1, Joona Juntunen 0 + 1
Maalivahdit : Hokin Tuukka Smura 26 torjuntaa
YJK Jyri Kallio 14 Torjuntaa
YJK Ville Keskinen 12 torjuntaa

Hokin palkitut : Matti Kaarlela, Matti Parviainen ja Tuukka Smura

J.L


 

 
© Copyright Kajaanin Junnuhokki. Kaikki oikeudet pidätetään. Webmaster